Kiinan hallinto iskee teknoihin, kryptoihin ja ties mihin muuhun! | Front

Kiinan hallinto iskee teknoihin, kryptoihin ja ties mihin muuhun!

01.09.2021

Kiinan kommunistinen hallinto on ryhtynyt kiristämään otettaan maan teknologia-, ruokatoimitus- ja koulutusalan yhtiöistä. Hallinnon esittämät kommentit yhdessä säännöstelyn kiristämisen kanssa ovat saaneet sijoittajat pakenemaan kiinalaisista kyseisten toimialojen osakkeista. Tämän seurauksena esimerkiksi teknoyhtiöiden markkina-arvosta on pyyhkiytynyt pois vähintäänkin USD 1000-1500 miljardia muutamassa kuukaudessa. Hong Kongissa listattujen kiinalaisten teknologiaosakkeiden kehitystä kuvaava Hang Seng Tech -indeksi (HSTECH) laski pahimmillaan kuluvan vuoden helmikuun huipuista elokuun jälkipuoliskon pohjiin 46 %. Tämän myötä kiinalaisten teknologia-alan osakkeiden arvostukset painuivat historiallisen alhaiselle tasolle ja markkina päätyi teknisesti selvästi ylimyydyksi. Toistaiseksi Kiinan valtiollisen median vakuuttelut eivät ole onnistuneet palauttamaan sijoittajien luottamusta, joskin parin viime viikon aikana kurssit ovat elpyneet hieman pohjakosketuksestaan. Mikäli Kiinan valtion kuristusote teknoista helpottaa hiemankin, yhtiöiden osakkeissa on kymmenien prosenttien nousuvara.

Voisiko nyt siis olla hyvä aika lähteä pohjakalastamaan halpoja kiinalaisia teknoja ja muita hallinnon hampaissa olleita toimialoja?   

 

Kiinan hallinto kiristämässä otettaan lukuisista yhtiöistä ja toimialoista

Kesällä Kiinan hallinto kielsi bitcoinin louhinnan maassa. Tuohon saakka yli puolet maailman bitcoinien louhinnasta oli tapahtunut Kiinassa. Tämä tarkoittaa valtavan louhintakaluston määrän siirtymistä muualle maailmaan. Louhinnan kieltämisen lisäksi Kiinan keskuspankki kommentoi vast’ikään, ettei bitcoin ja muut kryptovaluutat ole laillisia maksuvälineitä ja niillä ei ole todellista arvoa, vaan ne ovat puhtaasti spekulatiivisia sijoituskohteita. Keskuspankki on kehottanut yleisöä pysymään erossa kryptovaluutoista. Keskuspankin mukaan suunnitelmissa on iskeä kryptovaluuttojen kaupankäyntialustoihin ja rajoittaa kryptosovellusten käyttöä. Bitcoinin louhinnan kieltämisen ja kryptojen arvostelun ohella valtio on kiristänyt otettaan teknologia-, peli-, koulutus- ja ruokatoimitusyhtiöistä. Kiinan teknologia- ja internetyhtiöt on määrätty parantamaan kilpailunvastaisia käytäntöjään ja suojautumaan paremmin tietoturvauhkilta. Peliyhtiöiden osakkeet ovat puolestaan olleet paineessa valtiollisen median kertoessa online-pelien olevan ”sähköistä huumetta” ja ”henkistä oopiumia” kansalle. Elokuun lopulla viranomaiset ilmoittivat konkreettisista rajoituksista lasten ja nuorten online-pelaamiselle. Uutistoimisto Xinhua raportoi uudesta regulaatiosta, joka sallii peliyhtiöiden tarjoavan lapsille ja nuorille pääsyn verkkopeleihin vain kolmena päivänä viikossa – perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin – ja yleisinä vapaapäivinä tunniksi päivässä klo 20-21. Tämä tarkoittaa nuorille kolmen tunnin peliaikaa viikossa.

Heinäkuussa Kiinan kommunistinen hallitus päätti muokata myös koulutusalan yritysten toimintaa uuteen uskoon. Uudet säännökset kieltävät online-koulutukseen ja henkilökohtaiseen tutorointiin keskittyviä yrityksiä tekemästä voittoa, hakemasta rahoitusta tai listautumasta pörssiin. Näiden oppilaitosten – joista esimerkiksi käy vaikkapa New Oriental Education & Technology Group – osakkeet romahtivat välittömästi pörssissä. Kiinan koulutussektorin sääntely muuttui jopa aggressiivisimpia ennusteita tiukemmiksi ja se käytännössä tuhoaa USD 100 miljardin dollarin liiketoimintamallin Kiinassa.

Ruokatoimitusyhtiöiden toimintaan on myös puututtu muun muassa tarkentamalla säännöksiä kuskien kohtelemisesta. Tämä on painanut kyseisen toimialan yhtiöiden osakkeita. Aivan viimeisimpänä – elokuun lopulla – hallinnon huomio tuntuu kiinnittyneen Kiinan julkkiskulttuuriin. Peking kohdistaakin nyt ristiretkensä suoratoistopalveluyrityksiin ja yksittäisiin julkisuuden henkilöihin. Huippusuosittu näyttelijätär Zheng Shuang tuomittiin USD 46 miljoonan sakkoihin veronkierrosta samalla, kun viittaukset elokuvatähti Zhao Wei’hin katosivat suoratoistopalveluista ja hänen sosiaalisen median foorumi Weibo-alustassa suljettiin. Hallinnon mukaan julkisuuden henkilöiden moraalikato, lakirikkomukset ja ”kaoottinen fanikultuuri” on laitettava aisoihin ja maahan on palautettava ”puhdas ja suoraselkäinen kirjallinen ja taiteellinen ympäristö”.  Kiinan viranomaiset ovat julkaisset määräyksen, jolla kielletään kaikki julkkisten ranking-listaukset ja kiristetään kontrollia faniklubeista sekä manageri- ja ohjelmatoimistoista. Tätä sivuten video- ja suoratoistopalvelu iQiyi ilmoitti lopettavansa kaikki ”idol & talent”-ohjelmat.

 

Miksi näin?

Sääntely ja uudet normit ovat leviämässä yhä laajemmalle ja koskevat yhä suurempaa joukkoa yrityksiä. Toimien kohteena näyttävät olevan jopa yksittäiset henkilöt. Välttämättä edes teknologian tai koulutusalan yrityksien osalta sääntelyn kiristäminen ei ole ohi, vaikka ne ovat saaneet jo paljon osakseen. Kiina on kulkenut viimeiset 40 vuotta kohti markkinataloutta, johon on kuulunut pääomamarkkinoiden kehittäminen, yrittäjyys ja rikastuvat kapitalistit. Kommunistinen puolue haluaa kuitenkin samanaikaisesti säilyttää poliittisen kontrollin. Kiinan valtiojohtoista kapitalismia ei voi suoraan verrata länsimaiseen kapitalistiseen järjestelmään. Kiinassa pääoma on vahvasti politisoitunut. Kiinan kommunistisen puolueen tahtotilana ja keskeisenä pyrkimyksenä on ohjata talouden tärkeimpiä toimialoja, yhtiöitä sekä yksittäisiä yrittäjiä ja julkisuuden vaikuttajia, vaikka juuri nämä muodostavat Kiinan talouden dynamiiikan ja menestyksen ytimen. Yritysten sekä talouden ja yhteiskunnan eliitin odotetaan tukevan puoluetta ja puolueen politiikkaa. Mikäli käy toisin, hallinto on valmis puuttumaan tarvittaessa kovinkin ottein tilanteeseen, joka voisi uhata kommunistisen puolueen valta-asemaa.

Yrityselämän johtajat, kuten vaikkapa teknologiayhtiö Alibaban Jack Ma tai Tencentin Pony Ma, joutuvat noudattamaan varovaisuutta arvostellessaan Kiinan hallintoa. Kiinan huomio nimenomaisesti teknologiayhtiöihin heräsi viime vuonna Jack Ma’n kritisoidessa viranomaisten toimintaa näiden estäessä fintech-yhtiö Ant Groupin, joka on Alibaban tytäryhtiö, listautumisen pörssiin. Jack Ma joutui lausunnoistaan viranomaisten tikun nokkaan ja katosi julkisuudesta kuukausiksi. Jack Ma elää edelleen matalalla profiililla. Alibaba-yhtiön perustajakumppanin Joe Tsain mukaan Ma ”voi hyvin” ja ”maalaa tauluja harrastuksekseen”.

 

Mitä seuraavaksi?

Ruuvi näyttää kiristyvän yhä uusien toimialojen ympärillä, eikä edes teknologiassa tai koulutusalalla säännöstelyn kiristäminen ole vielä ohi. Markkinat ovat tämän takia edelleen varpaillaan pohtiessaan mihin Kiinan hallituksen huomio mahtaa seuraavaksi kiinnittyä ja ovatko osakemarkkinat jo hinnoitelleet olemassa olevan sääntelyriskin. Rehellisyyden nimissä, hallinnon kynsissä olevat toimialat ja yhtiöt eivät ole vielä selvillä vesillä ja varmaa on vain, että epävarmuus jatkuu. Suurin riski liittynee kuitenkin yhtiöihin ja sektoreihin, jotka Kiinan hallitus voi nähdä hyödyttävän pientä joukkoa yrittäjiä tai valtakunnan eliittiä laajemman yleisön kustannuksella. Lisäksi tulilinjalla ovat ne yritykset ja yksilöt, jotka ovat tohtineet haastaa tai kyseenalaistaa tavalla taikka toisella nykyisen hallinnon valta-aseman.

Kiinan hallinto on viime aikoina pyrkinyt rauhoittelemaan markkinoita ja vakuuttamaan erityisesti kansainvälisille sijoittajille, että sääntelyn kiristämisen aiheuttama osakemarkkinalasku on nähtävä lyhytaikaisena ilmiönä. Kiinan johdon mukaan maan osakemarkkinoilla ei ole järjestelmäriskiä ja markkinoiden voidaan odottaa vakautuvan pian. Samat viralliset lähteet vakuuttavat, että Kiinan talouden vahva ja vakaa kasvu jatkuu, eikä lyhyen aikavälin heilunta osakkeissa ole muuttanut pitkän aikavälin suotuisia näkymiä. Hallituksen linjaa edustava media kommentoi osakemarkkinoiden laskun johtuvan lähinnä politiikan virheellisistä tulkinnoista ja tunteista.

Sääntelyriski ei ole uusi ilmiö Kiinan osakemarkkinoilla, mutta nykyinen sääntelyaalto on laajuudessaan poikkeuksellinen. Uudet säännökset uhkaavat useiden toimialojen kasvua ja kehitystä, ja tekevät tietyissä tapauksissa jopa olemassa olevista liiketoimintamalleista mitättömiä. Sääntelyriskiä on kuitenkin hinnoiteltu runsaasti osakkeisiin ja monien yhtiöiden osakkeet ovat jo tippuneet vähintäänkin riittävän paljon. Ja löytyy myös yhtiöitä, joiden osakkeita on nähdyssä myllerryksessä murjottu jopa tarpeettomasti. Useat Kiinan voimakkaasti kasvavista teknologiayhtiöistä ovat nähneet osakkeidensa hintojen puolittuvan ilman, että markkinaympäristö – uutta regulaatiota lukuunottamatta – tai yhtiöiden fundamentit sinällään olisivat muuttuneet. Tämä tarkoittaa, että nyt voi olla hyvä aika katsastaa oston paikkoja kiinalaisissa teknoissa ja muissa säännöstelyn kiristymisestä kärsineissä yhtiöissä.

Esimerkiksi Kiinan kenties maineikkain yhtiö, verkkokauppa- ja onlinejätti Alibaba on toistaiseksi selvinnyt ilman uuden sääntelyn aiheuttamia iskuja. Sääntelymyrsky on kuitenkin painanut myös tämän yhtiön osaketta muun teknologiasektorin mukana. On toki mahdollista, että Kiinan päättäjien inho luonnollisia monopoleja kohtaan voi asettaa jatkossa myös markkinoita hallitsevan Alibaban tarkempaan syyniin. Katsomme kuitenkin, että Alibaban ja myös toisen teknojätin Tencentin osakkeissa nähty massiivinen lasku helmikuun huipuista tarkoittaa, että merkittävä osa riskeistä on nyt jo hinnoiteltu. Vaikka kiinalaisten teknojättien arvo on laskenut, yhtiöiden tuloksentekokyky ei ole yleisten arvoiden mukaan muuttumassa merkittävästi. Kiinan talous kasvaa tänä vuonna runsaan 8 %:n vauhtia ja vuosina 2022-2023 kasvutahdin odotetaan olevan 5,5-6 %:n luokkaa. Tämä hyödyttää teknoyhtiötä.

 

Nasdaqin hakatessa uusia huippuja Hong Kongin Hang Seng Tech-indeksi on pudonnut rajusti

Lähde: Macrobond

 

Vesa Engdahl, päästrategi
Front