Markkinakatsaus 02. / 2019 – Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin | Front

Markkinakatsaus 02. / 2019 – Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin

21.02.2019
  • Vuosi 2019 on alkanut osakemarkkinoilla vahvalla nousulla. Osin nousu voidaan nähdä teknisenä korjausliikkeenä – vastaliikkeenä joulukuun kovalle laskulle – mutta nousua on tukenut myös todelliset poliittiset ja talouden tapahtumat
  • USA:n keskuspankin Fedin ilmoitus koronnostosyklin päättymisestä oli selkeästi hyvä uutinen osakemarkkinoille. Lohduttavaa on ollut myös USA:n ja Kiinan välisessä kauppasodassa tapahtunut liennytys. Toiveet kauppasopimuksen aikaansaamisesta ovat selvästi vahvistuneet. Tästä positiivisestä kehityksestä huolimatta tietyt talouteen liittyvät riskitekijät ovat säilyneet ja jopa vahvistuneet. Erityisesti euroalueen talouskasvunäkymien heikentymistä ja yritysten kuluvan vuoden tuloskasvuennusteiden laskua sekä Euroopassa että USA:ssa pidämme edelleen huolestuttavina ilmiöinä
  • Vaikka vuoden 2019 alku on ollutkin osakemarkkinoilla erittäin hyvä, tammi-helmikuun tukeva nousu osakkeissa ei ole riittänyt siihen, että markkinat olisivat rakentaneet uusia kurssihuippuja. USA:ta lukuunottamatta osakekurssien kehitys on ollut laskujohteista keskeisillä markkinoilla jo vuoden ajan
  • Vaikka Fedin koronnostosykli on tullut tiensä päähän ja toiveet USA:n ja Kiinan välisen kauppasopimuksen aikaansaamisesta ovat kasvaneet, pidämme allokaatiossamme osakkeet edelleen lievässä alipainossa. Keskeisin syy tähän on viimeaikainen talouskasvu- ja erityisesti yritysten tuloskasvunäkymien heikentyminen molemmin puolin Atlanttia. Koroissa olemme leikanneet riskisten yrityslainojen painoa salkuissamme, joskin nämä lainat ovat edelleen ylipainossa. Euromääräiset valtionlainat pidämme edelleen vahvassa alipainossa
  • Kaiken kaikkiaan olemme allokaatiossamme kallellaan varovaiseen suuntaan ja olemme vähentäneet riskiä sekä osake- että korkosijoituksissa asteittain viime vuoden jälkipuoliskolta alkaen
Ladda ner PDF