Uusi koronavariantti pelästytti markkinat | Front

Uusi koronavariantti pelästytti markkinat

01.12.2021

Koronaviruksen uusi muunnos, omikron, herättää huolta maailmalla. Afrikasta lähtöisin olevan variantin pelätään olevan aiempaa tarttuvampi, eikä nykyisten koronarokotteiden tehosta sitä vastaan ole vielä takuita. Kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n mukaan omikronmuunnos aiheuttaa ”erittäin vakavan” globaalin riskin. Uuden variantin aiheuttamia tartuntoja on tavattu lukuisissa maissa ympäri maailmaa. Euroopassa omikronia on todettu jo ainakin Belgiassa, Britanniassa, Hollannissa, Italiassa, Portugalissa, Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa ja Tsekeissä. Omikronvariantin leviäminen on aiheuttamassa rajoituksia matkustamiseen. Esimerkiksi Japani, Israel ja Marokko ovat kieltäneet ulkomaalaisten saapumisen maahan seuraaviksi muutamiksi viikoiksi. Omikron on pelästyttänyt myös osakemarkkinat. Perjantaina 26.11. Euroopan ja USA:n pörssit korjasivat vahvasti alaspäin kasvaneiden koronahuolien takia.

 

Mitä enemmän tartuntoja, sitä enemmän uusia variantteja

Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n mukaan ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos havaittiin 9. marraskuuta Etelä-Afrikassa. Variantti on levinnyt tällä hetkellä jo lukuisiin eri maihin ympäri maailmaa ja on todennäköistä, että leviämisen rajoittaminen osoittautuu mahdottomaksi. Omikronin uskotaan olevan aiempia koronaviruksen variantteja helpommin tarttuva. Sen aiheuttamat oireet muistuttavat kuitenkin aiempia muunnoksia.

Toistaiseksi tiedeyhteisössä arvellaan nykyisten rokotteiden antavan suojaa myös omikronia vastaan, mutta varmaa vastausta suojan tasosta ei tässä vaiheessa ole. Lääkeyhtiö Modernan toimitusjohtaja on kuitenkin ehtinyt jo kommentoida, etteivät tämänhetkiset rokotteet välttämättä tehoa yhtä hyvin uuteen muunnokseen kuin aikaisempiin variantteihin. Rokotevalmistaja Pfizer on ilmoittanut, että mikäli nykyiset rokotteet eivät tehoa omikronmuunnokseen, yhtiö kykenee valmistamaan toimivan rokotteen jakeluun sadassa päivässä. Lääkeyhtiöt ovat aloittaneet uuden variantin tutkimukset, joiden tuloksia odotetaan saatavan parin viikon kuluessa.

Koronaviruksen uusi muunnos kehittyi Afrikassa. WHO varoitti jo kuukausia sitten, että Afrikan pula koronarokoteannoksista lisää uusien ja tappavien varianttien riskiä. Afrikassa kaikista asukkaista on tällä hetkellä kahdesti rokotettuja vain noin seitsemän prosenttia. Uusien varianttien syntyminen on sitä todennäköisempää, mitä enemmän tartuntoja on. Rokotteet vähentävät tartuntojen määrää ja hillitsevät näin myös uusien varianttien syntymistä. Tässä kohtaa onkin harmillista todeta kuinka kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut rokotteiden jakamisessa tasaisesti ympäri maailman.

 

Omikron iski pörsseihin ja sai maat rajoittamaan liikkumista

Uusi koronamuunnos näyttää olevan aiempia variantteja helpommin tarttuva. Mikäli nykyiset rokotteet tarjoavat aiempaa heikomman suojan omikronia vastaan, voi tehokkaampi tarttuvuus tai heikompi rokotesuoja yksinään tai molemmat tekjät yhdessä johtaa suuremman ihmisjoukon sairastumiseen, terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittumiseen ja pandemian pitkittymiseen. Omikronvariantin leviämisen pelossa useat maat ovat ryhtyneet rajoittamaan ihmisten liikkumista yli maansa rajojen. Jotkut maat, kuten Japani, Israel ja Marokko ovat sulkeneet rajansa kokonaan ulkomaisilta matkailijoilta. Monissa muissa maissa erityisesti lentoja eteläisestä Afrikasta on rajoitettu. On kuitenkin selvää, että maahantulorajoituksista huolimatta virus tulee leviämään ympäri maailmaa, kuten on käynyt aikaisempienkin virusmuunnosten kanssa. Tästä syystä muun muassa WHO ei ole suosittanut matkustuskieltoja, vaan katsoo, että painoa on pantava kasvosuojainten käyttöön, riittäviin turvaväleihin, käsihygienian tehostamiseen ja rokottautumiseen.

 Omikronmuunnos on herättänyt huolta myös negatiivisten talousvaikutusten takia. Koronapandemian edetessä uusien tautiaaltojen aiheuttamat iskut talouteen ovat heikentyneet kerta kerralta. Vaikka omikron aiheuttaisikin uuden pandemia-aallon, emme usko sen vaurioittavan merkittävästi maailmantaloutta edellyttäen, että laajamittaisilta rajojen sulkemisilta sekä ihmisten liikkumista ja liiketoiminnan harjoittamista rajoittavilta toimilta säästytään. Yleisesti ottaen talouden kyky sopeutua koronan mukanaan tuomiin rajoituksiin on selvästi parantunut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Tieto uuden koronamuunnoksen leviämisestä sai pörssit reagoimaan. Perjantaina 26.11. keskeiset eurooppalaiset osakemarkkinat laskivat runsaat 4 %. USA:ssa markkina tuli alas noin 2,5 %. Kovimman iskun ottivat lentoyhtiöt. Esimerkiksi American Airlines kävi 26.11. pahimmillaan 13 % pakkasella, mutta päätyi pörssipäivän lopuksi 8,5 % laskuun. Saksan lentoyhtiö Lufthansa tuli alas 13 % oltuaan päivän sisäisesti enimmillään 16 % miinuksella. International Consolidated Airline Group, joka syntyi vuonna 2011 British Airways-, Iberia- ja Aer Lingus -yhtiöiden sulautumisen tuloksena, putosi päivän avauksessa 21 %, mutta jäi lopulta 15 % pakkaselle. Kuluvan viikon parin ensimmäisen pörssipäivän aikana osakekurssit ovat hakeneet suuntaa. Odotamme, että markkinat säilyvät levottomina vielä joitakin päiviä, kunnes tutkimuslaitokset ja lääkeyhtiöt ovat selvittäneet missä määrin tehokkaammin uusi virusmuunnos tarttuu ja kuinka hyvin nykyiset rokotteet tarjoavat suojaa omikronmuunnosta vastaan. Markkinoiden käyttäytymiseen vaikuttaa olennaisesti myös tehtävät talouden toimintaa ja ihmisten liikkumista rajoittavat toimet. Pitkäaikaisen ja merkittävän osakemarkkinalaskun todennäköisyyttä pidämme toistaiseksi pienenä.

 

Vesa Engdahl, päästrategi
Front Capital