Terveellisen rakentamisen edelläkävijä innostaa sijoittajia mukaan puurakentamisen megatrendiin | Front

Terveellisen rakentamisen edelläkävijä innostaa sijoittajia mukaan puurakentamisen megatrendiin

19.10.2018

Ilmastonmuutos haastaa yrityksiä etsimään uusia ratkaisuja ihmisten arkisiin tarpeisiin. Samaan aikaan ihmisten halukkuus huolehtia omasta ja perheensä hyvinvoinnista on jatkuvasti voimistuva megatrendi. Tätä kehitystä vasten ei olekaan yllättävää, että myös rakennusalalla uudistajille on tilausta.

Puurakentamisella on Pohjoismaissa pitkät perinteet. Puu sitoo itseensä hiiltä, ja sen työstämiseen tarvitaan vain vähän energiaa, joten pienen hiilijalanjäljen omaavana materiaalina se on viime vuosina noussut korkeaan arvostukseen. Lisäksi rakentamisen ja sisäilman laatuun liittyvät haasteet sekä tietoisuus päivittäisestä kemikaalikuormasta ovat saaneet entistä useamman kuluttajan kysymään, mistä materiaaleista juuri minun kotini on tehty.

Suomalainen Tre Kronor rakentaa koteja vastaamaan juuri tähän kasvavaan kysyntään. Kotien rakentamisessa hyödynnetään pohjoismaisen rakennusperinteen parhaita oivalluksia, kuten painovoimaista ilmanvaihtoa, tuulettuvaa vinttiä ja alapohjaa, kaltevaa kattoa sekä reiluja räystäitä. Kotien kantavat rakenteet ovat liimatonta ja muovitonta massiivipuuta, ja muuten rakentamisessa hyödynnetään etupäässä laadukkaita luonnonmateriaaleja, kuten savea, turvetta ja luonnonkiveä. Samaan aikaan Trä Kronorin katse on vahvasti tulevaisuudessa: Saatsi Arkkitehtien suunnittelemat kodit edustavat ajatonta ja virtaviivaista arkkitehtuuria, ja taloon rakennusvaiheessa asennettava uusin sensoriteknologia mittaa mm. sisäilman laatua sekä energiankulutusta.

Trä Kronorin ensimmäinen kohde, 12 townhouse-kotia, valmistuu vuoden 2020 Asuntomessualueelle Tuusulan Rykmentinpuiston alueelle. Kiinnostus rakennustapaa kohtaan on ollut suurta, sillä yli puolet kodeista varattiin jo ennen virallisen myynnin aloittamista, ja mediakin on kirjoittanut ahkerasti uudenlaisesta rakennuskonseptista. Koska muillekin kun uuden kodin ostamista harkitseville haluttiin tarjota mahdollisuus osallistua asumisen suunnan muuttamiselle ensin Suomessa ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös muualla Pohjoismaissa, nopeasti kasvava Trä Kronor on hankkinut alkupääoman ensimmäisten kotien rakennuttamiselle joukkorahoituskampanjalla.

Sijoittajille osallistuminen Trä Kronorin rahoituskampanjaan on avannut mahdollisuuden päästä hyötymään tämän hetken isoimmista megatrendeistä sekä muuttaa rakentamiseen suuntaa. Kasvuyritys Trä Kronorille tällä tavoin hankittu rahoitus on puolestaan tarjonnut mahdollisuuden käynnistää uudiskohteiden rakennusprojekteja nopeallakin aikataululla perinteisten rahoituslaitosten RS-ehtojen kiristymisestä huolimatta. Tuusulan kotien jälkeen vastaavia townhouse-tyyppisiä kokonaisuuksia on tarkoitus rakennuttaa eri puolille pääkaupunkiseutua sekä sen välittömään läheisyyteen.

Kuvassa ovat Trä Kronorin toimitusjohtaja Kirsi Joensuu, arkkitehti Pekka Saatsi sekä Trä Kronorin hallituksen puheenjohtaja Thomas Noreila

Kirsi Joensuu
toimitusjohtaja, Trä Kronor