Megatrendit sijoituskohteena | Front

Megatrendit sijoituskohteena

26.11.2019

Suuren yleisön tietoisuuteen megatrendi -termin toi futuristi John Naisbitt vuonna 1982 kirjassaan ”Megatrends: Ten New Directions Transforming Our Lives”.

Megatrendit ovat hitaita, meneillään olevia kehityskulkuja, joilla on suuri vaikutus globaaliin talouteen ja yhteiskuntiin maailmanlaajuisesti. Megatrendit muuttuvat harvoin, keskeytyvät harvemmin ja niiden loppuminen vie pitkän aikaa. Megatrendit ovat faktoja nykymaailmassa vallitsevista laajoista rakennemuutoksista, joten niitä analysoimalla ja niiden vaikutuksia ymmärtämällä voidaan synnyttää arvokasta tietoa poliittisille päättäjille, yrityksille ja muille organisaatioille, kuten myös sijoittajille.

 

Useimmat sijoittajien elämään vaikuttavat muutokset tapahtuvat syklisesti lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Ajoittain käynnissä on kuitenkin pidempiaikaisia megatrendeiksi kutsuttuja rakenteellisia muutoksia, jotka muuttavat meitä ympäröivää maailmaa peruuttamattomasti. Megatrendit ovat keskeisessä asemassa sijoituspäätöksenteossamme. Ne vaikuttavat siihen mihin yrityksiin, toimialoille ja mille maantieteellisille alueille sijoitamme ja miten etsimme uusia mahdollisuuksia. Ne tuovat aitoa näkemystä sijoituspäätöksentekoon ja auttavat tunnistamaan houkuttelevan riski-tuottoprofiilin omaavia sijoituskohteita.

Yrityksen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja niiden on kehityttävä muutoksen mukana ja luotava uutta. Yrityksillä, jotka ymmärtävät megatrendejä ja kykenevät valmistautumaan muutokseen tulevaisuudessa, on paremmat mahdollisuudet menestyä kuin sellaisilla yrityksillä, jotka eivät tässä onnistu. Sijoittajan kannalta olennaista on puolestaan löytää ne yritykset ja toimialat, jotka kykenevät ottamaan hyödyn megatrendien tarjoamista mahdollisuuksista ja välttämään niiden mukanaan tuomat sudenkuopat.

Olemme identifioineet viisi keskeistä megatrendiä, jotka sijoittajan on syytä huomioida sijoituspäätöksiä tehdessään:

 

Uusi teknologia ja nopea teknologinen muutos

Viime vuosikymmenten nopea teknologian kehittyminen on lävistänyt jokaisen osa-alueen ihmisten elämässä – viihteen, fyysisen harjoittelun, työn, koulutuksen, terveyden ja jopa ihmissuhteet. Teknologinen murros on megatrendien keskiössä. Innovaatioita ja uutta teknologiaa tarvitaan, jotta muihin megatrendeihin liittyvät laajat haasteet, kuten väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutos, voitaisiin ratkaista. Uusi teknologia luo myös uusia ja tehokkaampia ratkaisuja ja toimintamalleja esim. tiedonvälitykseen, kommunikaatioon, rahoitusalalle ja kauppaan.

Mielenkiintoisia uuteen teknologiaan liittyviä sijoituskohteita ovat mm. pilvipalveluita kehittävät ja hyödyntävät yritykset, robotiikka, automaatio, tekoäly ja kyberturvallisuus. Myös uuden teknologian mahdollistavat yritykset, kuten kaivosyhtiöt, jotka tuottavat akuissa tarvittavaa litiumia tai yritykset, jotka valmistavat puolijohdekomponentteja, ovat varteenotettavia sijoituskohteita.

Tämän ohella yritykset, jotka rakentavat ja tarjoavat uusien teknologioiden hyödyntämiseen tarvittavaa infrastruktuuria, kuten esimerkiksi älykkäitä sähköverkkoja tai 5G-verkkoja, voivat tarjota houkuttelevia mahdollisuuksia.

 

Ilmastonmuutos sekä resurssien ja luonnonvarojen rajallisuus

 Maailmassa on erityinen tarve löytää ratkaisuja, joilla kyetään rajoittamaan kasvihuonekaasujen päästöjä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Maapallon keskilämpötilan kohoamisella on maailmanlaajuisia vaikutuksia sääilmiöihin, talouteen ja elinoloihin sekä luonnon biodiversiteettiin. Tämän ohella väestönkasvu ja talouskehitys ovat kiihdyttäneet raaka-aineiden käyttöä. YK:n arvion mukaan vuonna 2050 maapallolla on 9,7 miljardia ihmistä, kun luku on nyt 7,7 miljardia.

Väestönkasvu ei ole tasapainossa, vaan suurin osa kasvusta tapahtuu kehittyvissä maissa. Kasvavan väestön mukanaan tuoma ruoan, puhtaan veden, energian ja materiaalien kohoava kysyntä kuluttavat maailman rajallisia resursseja. Energiatehokkuutta parantaville, uusiutuvia energialähteitä hyödyntäville, kierrätystä tehostaville ja elintarvikehukkaa pienentäville ratkaisuille on suurempi tilaus kuin koskaan aikaisemmin.

Varteenotettavia ilmastonmuutokseen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön liittyviä sijoituskohteita ovat mm. aurinkopaneelien ja tuulivoimaloiden valmistajat sekä sähköautoteknologiaa kehittävät yritykset. Kierrätykseen liittyviä ratkaisuja ja muovia korvaavia tuote- ja pakkausvaihtoehtoja kehittävät yhtiöt voivat myös olla houkuttelevia sijoituskohteita. Tämän ohella yritykset, joiden päämääränä on tehostaa ruokatuotantoa ja tuottavuutta maanviljelyssä, ovat sijoittajan kannalta mielenkiintoisia.

 

Väestön ikääntyminen ja yhteiskunnallinen muutos

Runsas viidesosa maailman väestöstä tulee olemaan yli 60-vuotiaita vuonna 2050. Maailmalla käynnissä oleva demografiamuutos tuo haasteita, mutta luo myös mahdollisuuksia yhteiskunnille ja yrityksille. Tähän muutokseen sisältyy länsimaiden ja Kiinan väestön ikääntymisen ohella kasvavat siirtolaisvirrat, muuttuva työnkuva, työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto ja nuorempien sukupolvien radikaalisti edellisistä sukupolvista poikkeavat prioriteetit. Ikääntyvä väestö, heikkenevä huoltosuhde ja supistuva työvoima johtavat väistämättä merkittäviin yhteiskunnallisiin ja talouden rakenteellisiin muutoksiin.

Mielenkiintoisia ikääntyvään väestöön liittyviä sijoitusmahdollisuuksia voivat tarjota terveydenhuolto, hoivapalvelut ja lääketeollisuus sekä toimijat, jotka kehittävät innovatiivisia teknologioita ja ratkaisuja tuottaakseen parempaa hoitoa ja hoivaa aiempaa alhaisemmilla kustannuksilla. Robotiikkaa ja automaatiota kehittävät yritykset, jotka tehostavat työn tuottavuutta ja vastaavat supistuvan työvoiman tuomiin haasteisiin ovat myös houkuttelevia sijoituskohteita. Tämän ohella työnkuvan muuttuessa koulutuspalvelujen ja ammattiosaamisen kehittämisen parissa toimivat yritykset voivat olla hyviä sijoituksia, ja toisaalta yritykset, jotka ”haistavat” oikein kulutustottumusten muuttumisen ja ikääntyvän väestön kasvavan osuuden kulutuksessa.

 

Maailmantalouden painopisteen siirtyminen lännestä itään ja kehittyvien markkinoiden väestön vaurastuminen

Parin viime vuosikymmenen aikana kehittyvät taloudet ovat saaneet merkittävää nostetta kansainvälisen kaupan kasvusta, globalisaatiosta ja teollisuustuotannon keskittymisestä Aasiaan. Kehittyvien markkinoiden kulutuskykyinen keskiluokka on kasvanut nopeasti ja jatkaa edelleen kasvuaan. Näin tapahtuu varsinkin Aasiassa ja erityisesti Kiinassa. Aasian vahva nousu tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia niin paikallisille kuin kansainvälisille yrityksillekin.

Mielenkiintoisia kehittyviin markkinoihin ja Aasian nousuun liittyviä sijoutusmahdollisuuksia ovat mm. keskiluokan kasvusta hyötyvät paikalliset ja monikansalliset kulutustavarayhtiöt ja brändit. Tämän ohella kehittyvien talouksien omat yritykset, jotka hyötyvät väestön vaurastumisesta, kaupungistumisesta, rakentamisesta ja teollisuustuotannon siirtymisestä kehittyviin talouksiin, ovat voittajien joukossa. Näihin lukeutuu niin teollisuusyrityksiä, palvelualan yhtiöitä kuin pankkeja ja vakuutuslaitoksiakin. Lisäksi yhtiöt, jotka lievittävät kehittyvien talouksien rakenteellisia pullonkauloja, kuten tarvetta nopeammille tietoverkoille, paremmalle infrastruktuurille, puhtaammalle energialle sekä halvemmalle ja korkeampilaatuiselle terveydenhuollolle ovat varteenotettavia sijoituskohteita.

 

Nopea kaupungistuminen

Kaupungit ovat aina olleet pääoman, innovaatioiden ja osaamisen keskittymiä. OECD:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä lähes 70 % maailman osapuilleen 10 miljardista ihmisestä asuu kaupungeissa.

Tällä vuosituhannella kehittyviin talouksiin on syntynyt satoja suurkaupunkeja ja lisää on tulossa. YK arvioi, että maailmassa on runsaat 40 yli 10 miljoonan asukkaan kaupunkia vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan Kiinassa yli miljoonan asukkaan kaupunkien lukumäärä lähes tuplaantuu kohoten lukumäärältään kahteensataan. Kaupungistuminen vaatii mittavaa rakentamista ja investointeja infrastruktuuriin.

Mielenkiintoisia kaupungistumiseen liittyviä sijoitusmahdollisuuksia ovat mm. yritykset, jotka tarjoavat kommunikaatio-, liikenne- ja kuljetus- sekä jätehuoltopalveluja. Rakentamiseen ja infrastruktuurin pystyttämiseen sidoksissa olevat yhtiöt kaivannaisteollisuudesta ja sementtiyhtiöistä sähkö- ja tietoverkkoja rakentaviin ja hallinnoiviin yrityksiin sekä yhteiskuntapalveluja, kuten kouluja ja sairaaloita ylläpitävät yritykset ovat myös hyviä sijoituskohteita. Tämän ohella kauppaketjut, media, vapaa-ajan palvelut ja matkailu, luksusbrändit, kulutushyödykkeitä valmistavat yhtiöt sekä muut yritykset, jotka kykenevät hyödyntämään kaupunkien vahvaa kulutuspotentiaalia, hyötyvät kaupungistumisen megatrendistä. Suuret kaupungit vetävät puoleensa nuorta, hyvin koulutettua ja osaavaa väestöä. Kaupungeissa asuu vaurain väestönosa ja näin ne ovat merkittäviä kulutuskeskittymiä.

 

Tulevaisuus on täällä, tänään ja nyt – megatrendit ajavat yritysten tuloskehitystä ja osakemarkkinatuottoja

Megatrendeihin sijoitettaessa on korostettava, että kyse on pitkän aikavälin talouden muutosvoimista.  Tällöin niistä hyötyviin toimialoihin ja yrityksiin sijoittaminen tarkoittaa samalla sijoitussalkun asemointia niin, että se on mahdollisimman hyvin linjassa maailmantalouden pitkän aikavälin – yli suhdannesyklisten vaihteluiden ulottuvan – kasvupotentiaalin kanssa. Kyse on useinkin vähintään 20-30 vuoden talouden muutostrendeihin sijoittamisesta, ei lyhyen aikavälin markkinanäkemyksen ottamisesta.

Megatrendit muuttavat yritysten liiketoimintamalleja ja ansaintamahdollisuuksia. Megatrendit avaavat uusia kasvumahdollisuuksia useilla toimialoilla ja nostavat edelläkävijäyritykset globaaleiksi toimialajohtajiksi. Nämä muutosvoimat vaikuttavat vahvasti sijoitusmahdollisuuksiin ja luovat uusia sijoitusteemoja nyt ja tulevaisuudessa.

Megatrendien tunnistaminen ja sijoittaminen yhtiöihin, jotka hyötyvät odotettavissa olevista muutoksista, voikin olla avainasemassa menestyksellisten sijoituspäätösten ja tulevien sijoitustuottojen kannalta.

 

Vesa Engdahl, toimitusjohtaja
Front Varainhoito