Markkinakommentti: Q1(19)-tulosjulkistuskauden sato vaihtelevaa | Front

Markkinakommentti: Q1(19)-tulosjulkistuskauden sato vaihtelevaa

13.05.2019

Q1(19)-tulosjulkistuskauden sato vaihtelevaa

Maailmantaloudessa suhdannesyklin vahvin vaihe on jäänyt taakse ja odotettua heikomman kehityksen riski on monin paikoin suuri. Runsas vuosi sitten alkanut USA:n ja Kiinan välinen kauppasota jatkuu ja neuvottelut kauppasopimuksesta ovat osoittautuneet vaikeiksi ja venyneet odotettua pidemmiksi. EU:n ja USA:n väliset kauppaneuvottelut ovat nekin kesken. Viime vuoden jälkipuoliskolla alkanut maailmantalouden näkymien heikkeneminen, kohonnut epävarmuus keskeisimpien talousalueiden kasvusta ja protektionismin lisääntyminen ovat iskeneet kansainvälisen talouden luottamusilmapiiriin.

Maailmantalouden kasvu on jäämässä tänä vuonna viime vuotta vaatimattomammaksi. USA:ssa kasvu hidastuu asteittain veroleikkausten ja elvyttävän finanssipolitiikan vaikutusten hiipuessa. Euroalueen kasvu jarruttaa nopeasti ja paljon. Italian talous on jo ajautunut taantumaan ja Saksan talous huojuu taantuman partaalla. Euroalueen kasvun hidastumiseen on vaikuttanut erityisesti ulkoisen ympäristön heikentynyt tilanne. Euroalueen talouskasvuennusteita tälle vuodelle on tuotu vauhdilla alas muutaman viime kuukauden aikana. Yleisesti euroalueen kokonaistuotannon odotetaan kohoavan tällä hetkellä noin prosentin verran vuonna 2019, mutta riski ennusteissa on edelleen alaspäin.

 

USA:ssa tulosjulkistuskausi pelättyä parempi

Talouden näkymien maltillistuessa yritysten tuloskasvunäkymät ovat muuttuneet aiempaa vaatimattomammiksi. Tämä pätee sekä USA:han että Eurooppaan. USA:ssa S&P500-yhtiöiden kuluvan vuoden tuloskasvuennusteet ovat laskeneet jo pidemmän aikaa ja ennusteita on tuotu alas aina vuoden ensimmäisen neljänneksen tulosjulkistuskauden alkuun saakka. Pahimmillaan juuri ennen meneillään olevan tulosjulkistuskauden alkua, S&P500-yhtiöiden tulosten ennustettiin laskevan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä runsaat 3 % vuotta aiemmasta. Näin heikko kehitys ollaan kuitenkin välttämässä. Q1(19) -tulosjulkistuskaudesta on kaikkien onneksi tulossa pelättyä parempi. Tätä kirjoittaessani, kun 90 % S&P500-yhtiöiden tuloksista on julkistettu, vuotuinen tuloskasvu on plussalla 1,7 %.

Vielä kuluvan vuoden tammikuussa S&P500-yhtiöiden vuoden toisen ja kolmannen neljänneksen tuloskasvun odotettiin olevan 3-4 %:n luokkaa. Sittemmin ennusteita on laskettu niin, että tulosten odotetaan nyt laskevan prosentilla vuoden toisella neljänneksellä ja kohoavan 0,5 % vuotta aiemmasta kolmannella neljänneksellä. Tuloskasvun suvantovaiheen odotetaan jäävän taakse vuoden lopulla ja tuloskasvun kiihtyvän 7-10 %:n lukemiin vuoden 2020 alkuun tultaessa. Tällä hetkellä analyytikkoennusteet eivät siis pidä sisällään tulostaantumaa, eivätkä osakemarkkinat sellaista toistaiseksi hinnoittele. USA:n ja Kiinan kauppasopimusneuvottelujen pitkittyminen ja kauppasodan eskaloituminen uhkaavat kuitenkin talous- ja yritysten tuloskasvua. Erityisesti mikäli presidentti Trumpin hallinnon viime aikaiset Kiinasta tuotaviin tuotteisiin kohdistuvat tullisanktiot laajenevat entisestään ja muodostuvat kestoltaan pitkäaikaisiksi, voi tämä heikentää huomattavassa määrin yritysten tuloksentekokykyä ja tuoda tiensä päähän jo vuosikymmenen jatkuneen talouden ja osakemarkkinoiden noususyklin.

 

USA:n Q1-tuloskausi on ollut odotettua parempi – ennusteet kahdelle seuraavalle neljännekselle ovat kuitenkin laskeneet ja muuttuneet vaatimattomiksi

Lähde: Bloomberg

Euroalueella tuloskausi ollut odotettua vahvempi – Suomessa jo kolmas heikko neljännes putkeen

Euroopassa tulosjulkistuskausi on edennyt lähes yhtä pitkälle kuin USA:ssa. Eurooppalaisten Bloomberg BE500-yhtiöiden tuloksista on julkistettu lähes 80 %. Toteutunut tuloskehitys on ollut ennakoitua vahvempaa ja yritysten tulokset ovat nousseet keskimäärin noin 4,5 % vuotta aiemmasta. Ennen tulosjulkistuskauden alkua tuloskasvun odotettiin päätyvän pakkaselle edellisen vuosineljänneksen tapaan. Viime viikkojen aikana loppuvuoden ennusteita on hieman nostettu ja tuloskasvun odotetaan olevan vuoden jälkipuoliskolla huomattavasti nykyistä pirteämpää.

Meillä Suomessa kaksi kolmannesta pörssilistatuista yhtiöistä on julkistanut Q1-tuloksensa. Tuloskehityksen osalta pettymyksiä on ollut paljon – vain kolmannes yrityksistä on ylittänyt odotukset kahden kolmanneksen jäädessä analyytikoiden ennusteista. Liikevaihdon osalta lähes 60 % raportoineista yrityksistä on jäänyt analyytikkoennusteista. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloskasvu on painumassa Helsingissä listatuissa yhtiöissä raskaasti miinukselle. Tähän mennessä tuloksensa julkistaneiden yhtiöiden osalta tulokset ovat laskeneet keskimäärin 13,5 % vuotta aiemmasta. Vuoden toisella neljänneksellä tulosten odotetaan edelleen supistuvan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta kääntyvän reippaaseen kasvuun vuoden jälkipuoliskolla. Bloombergin keräämät loppuvuoden tuloskasvuennusteet vaikuttavat Suomen osalta korkeilta ja on todennäköistä, että analyytikkoennusteissa on tällä kertaa runsaasti ilmaa.

Osakkeiden P/E- ja P/B-arvostukset ovat tällä hetkellä lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa kaikilla keskeisillä länsimarkkinoilla. Perinteisillä arvostusmittareilla mitattuna osakemarkkinoilla ei siis näytäisi olevan arvostuskuplaa. Osakkeiden houkuttelevuutta lisää entisestään se, että monissa korkosegmenteissä tuottopotentiaali on vaatimaton, etenkin euroalueella. Vaikka osakkeiden arvostukset ovatkin kohtuullisella tasolla, tuloskasvun hyytyessä osakekurssien nousun jatkumista voi olla vaikea perustella. Tässä tilanteessa toivoa sopii, että loppuvuodelle ladatut odotukset selvästi vahvistuvasta tuloskasvusta toteutuvat.  Arvostukset ovat kuitenkin sellaisella tasolla, etteivät ne kestä massiivisia talous- tai tulospettymyksiä taikka poliittisen epävarmuuden merkittävää lisääntymistä.

Euroopassa BE500-yhtiöiden Q1-tuloskausi on ylittämässä odotukset – loppuvuoden tuloskasvuennusteita on nostettu viimeisen kuukauden aikana

Suomessa Q1-tuloskausi muodostumassa huomattavasti odotettua heikommaksi – seuraavien kahden vuosineljänneksen ennusteita on laskettu viime viikkojen aikana

Lähde: Bloomberg